Muutin Jyväskylään opiskelemaan vuonna 1999. Silmiini pisti
useassa kaupungin kolkassa auki rehottaneet risteykset ja katujen pientareet.
Autojonot matelivat ja liikenne ohjautui kiertoteitä pitkin eteenpäin.
Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin tilanne ei ole juurikaan
erilainen. Vuoden 2009 kuntaliitoksessa kaupunki sai rasitteekseen
maalaiskunnan kehnon katuverkoston. Korjausinvestoinneissa olemme etusijalle
asettaneet päiväkodit, koulut ja vanhainkodit. Tämä on ollut selkeä ja oikea
arvovalinta. Nyt olemme kuitenkin katuverkoston kunnon ja sen korjausvelan suhteen
tulleet hälyttävään pisteeseen. Korjattavaa alkaa olla enemmän kuin
vuosittaisilla määrärahoilla kykenemme kuromaan sitä umpeen.
Kaduilla on optimikuntotaso. Se on sovittu taso, jolle
kuntotila voi laskea ilman, että syntyy korjausvelkaa. Kun kadun kunto putoaa
alle optimitason, korjausvelka alkaa kertyä. Tehokkain keino ehkäistä korjausvelan
kertymistä on kadun pinnassa ilmenevien päällystevaurioiden varhainen korjaaminen.
Se on myös edullisinta. Mitä syvemmälle rakenteiden korjauksissa joudutaan
menemään, sen kalliimmaksi remontit tulevat. Oikeanlainen ja oikea-aikainen
kunnossapito hidastaa väylien vakavampaa vaurioitumista ja kulumista.
Jyväskylän katuverkostosta 8% on joko erittäin huonossa tai
huonossa kunnossa (Kuntaliiton kuntoluokitus). Korjausvelan suuruus on tällä
hetkellä 11,6 m€. Tuolla summalla saavutettaisiin usealla kadulla optimitaso,
mikä tarkoittaisi kuitenkin vain korjausvelan kasvun pysäyttämistä. Jos
haluaisimme kaupungin kadut 100%:een kuntoon, maksaisi se 44,4 m€.
Tämän hetkisillä määrärahoilla korjausvelka kasvaa
vuosittain 3,9 m€. Kun rahoitus laahaa vuodesta toiseen, kasvaa vuosittainen
korjausvelka 6,1 m€:oon vuoteen 2020 mennessä. Lautakunnassa luottamushenkilöt
esittävät erilaisten, eri palvelualueiden pienempien investointien lykkäämistä,
jotta niihin varattu raha voitaisiin siirtää katujen saneeraukseen. Ajatus on
arkijärjellä ajatellen kannatettava, mutta laajemmassa kuvassa varsin hyödytön.
Esimerkiksi 500 000 eurolla saadaan remontoitua huonokuntoista katua
muutaman sadan metrin verran. Valtuutettujen tulisi kohdistaa energiansa nyt
siihen, miten ja millaisella aikataululla katuverkoston rapistuminen saadaan
hallintaan.
Rikkinäiset kadut käyvät kuluttajan hermolle. Kun
väyläverkko menee riittävän huonoon kuntoon, alkaa kadun rakenteiden
liikkuminen rikkoa vesijohtoja, viemäreitä ja kaapeleita. Onnettomuuksien
lisääntyessä kaupungin vahingonkorvausten määrä kasvaa. Kun heikkokuntoisia
katuosuuksia halutaan kiertää, ihmiset siirtyvät käyttämään tonttikatuja, joiden
rakenteet ja pinnoitteet eivät kestä suuria liikennevirtoja. Pienestä alkanut
katuvaurio kasvaa kankkulan kaivoksi, joka käy kaupungin ja kansalaisen
kukkarolle.
Marjo Pakka
Kirjoittaja on
kaupunkirakennelautakunnan jäsen ja Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtaja.
marjo.pakka@jkl.fi.
